Näitä ilouutisia olin hiekkaa mättäessäni kaivannut: viimeiset päiväni Yyterissä tulisin viettämään lahtelaisystävieni kanssa! Huoltojoukkojen edustaja, kuski ja hyvä ihminen Teemu tuli jo iltapäiväkahvien aikaan paikalle. Maailman hauskin Tirkkosen Pekka saatteli leijaoppilaansa ikuisen auringon maahan myöhään perjantai- iltana, ja mikä parasta, mukaan saatiin Ruccan nuorempi versio, meidän oma pikku Juniori! Kuinka mukavaa! Olin niiiin iloinen tavatessani vanhat naamat, että en malttanut lähteä lenkille, ja se on aika paljon se.

 

Tuulet mie olin ajanut aika lahjakkaasti pois, perjantain kulutin siivoamiseen ja paikkojen järjestelyyn. Kävelin kauppaan pullokassien kanssa ja rikastuin. Siispä hyppäsin taksiin joka vei miut takaisin surffikeskukselle. Taksikuski Mikko haki taidelautansa, sen retrolaudan, parempaan säilöön. Viimeisetkin tuulenvireet katosivat kun kannoimme laudat rantaan Teemun kanssa. Siispä ryhdyimme tekemään keliä. Kahvi ja kalja ovat todella hassu yhdistelmä. Mutta varokaa ja välttäkää viimeiseen asti Jägermeisterin ja kahvin sekoittamista!! Älkää ikinä tehkö niin. Se ei toimi. Vietimme oikein kivat harjoitusbileet perjantai- illan kauneudessa saunoen, jutustellen saksaksi ja vääntäen kättä Tirkkosen Pekan, joka on muuten hauska mies, kanssa. Tirrin maanmainiot leijaoppilaat kohtasivat välittömästi karun surffitodellisuuden, vaikka eivät olleet vielä vettä nähneetkään.

Kesällä kolataan hiekkaa, talvella lunta 

Lauantain keli oli kevyt, jopa leijoille, joilla tunnetusti pääsee ajamaan plaanissa kevyessä kelissä. Mukavassa seurassa ei tylsyys iskenyt, etenkään kun suuntasimme kauppaan ja "torille". Parkkipaikalta sai ostettua puolukoita ja risuja! Uniikkia! Leijakoululaiset saivat pitkän opetussession, ja meidän purjelautailijoiden - miun, Juniorin ja Teemun (sic!) - oli mentävä lajin kunnian vuoksi vähän pelleilemään vesille. No eihän siitä mitään tullut. Teemukin tarttui leijaan. Mie kiipesin puuhun. Sitten pidettiinkin bileet, joita varten oli perjantaina kovasti harjoiteltu. Mukavuutta!

Veneen yllä on Varsinais- Suomen hoodien paras kiipeilypuu

 

Sunnuntain suurin haaste oli saada kuski - laiskuri - Teemu autoon ja auton keula kohti Lahtea. Olin surullinen, kun piti jättää jo kodiksi muuttunut Yyteri; toisaalta olin iloinen päästessäni taas Lahteen, perheen ja ystävien luo. Tuttu Mukkulan surffiranta ja vanhat naamat odottivat surffikeskuksen tätiä. Tulevan viikon haasteita olisivatkin sitten tuulisten päivien lisäksi kämpän siivous ja kodiksi muuttaminen sekä töiden hankkiminen. Eli oravanpyörään paluu. Kuinkas mokoma onnistuu surffielämään tottuneelta?