Aamun perinteisten puuromössö- jooga- rituaalien aikana luontoäiti osoitti Suomen kelien mahdottomuuden. Odottelimme kärsimättöminä tuulen nousua pilvien väistymisen myötä, ja tarkkailimme absurdisti suuntaa ja voimakkuutta vaihtelevaa tuulta. Lähistöllä hengaillut ukkonen taisi aiheuttaa tuulen pyörimisen, ja mittari näytti voimakkuuden vaihdelleen yhden ja viidentoista m/s:n välillä. Nousihan se keli kuitenkin, ja millaiseksi se nousikaan! Lounaasta mukavasti 9-16 m/s ja melko tasaista tuulta. Aalto ei ollut kummoista Yyterinlahdella, mutta Pollarilla vissiin oli kun säämieskin sinne oli suunnistanut.

 

Aikaa oli aamupäivällä maailman hassuimpaan harrastukseen- purjeen trimmaukseen. Oxan kanssa. Melkoista hifistelyä alaliikin kiristelystä latan kiristämiseen ja maston arvosteluun. Vaan kyllä oli mielenkiintoista kuulla kokeneen surffarin vinkkejä. Niitä kaipaamme aina! Saipa Epe kivasti kuulla kommentteja jiipeistään niin Oxalta kuin valmentaja Jaakonsaarelta kuin Mikolta ja ketä niitä ny oli... "Sie vaan lasket kovaa myötäseen ja odotat että kaatuut" No, niin kai sitte. Harjotuksen puutetta!

 

Vesillä myö vietettiin monta tuntia. Sessio alkoi Epellä 5,7 - neliöisellä ja Ruccalla 4,7:lla, ja päättyi siihen että Epe ajeli 4,2:lla ja Rucca lähti valmentaja Jaakonsaaren kanssa kohti Lahtea. Epe sai vihdoin vietyä neljäkakkosensa neitsyyden, mokoma Gaastran pikkurätti olikin odotellut pussissaan jo hyvän tovin oikeita surffikelejä. Eikä ollut turha koeajo, siinä purjeessa riittää vetoa! Isommilla purjeilla ajellessaan ja katapulttaillessaan Epe pohdiskeli, että kuuluisiko tämän olla jotenkin hauskaakin? Mutta kun pääsi käsiksi pieneen purjeeseen, niin hauskanpidolle ei näyttänyt tulevan loppua. Vaan sitten herra Murphy tuli kylään. Yksi kova katapultti laudan jo paikattuun ja pehmustettuun keulaan, ja pinnoite palasiksi... Vitun siistiä, huomenna sitte paikkaillaan lautaa. Nyt pikkunen kuivuu tuolla saunan lämmössä. Tähän olis sopinu hauska kuva siitä kuinka poika saunoo, mutta Epellä ei oo kameran USB-johtoo.. Yyteristä ei siis saada kuvamateriaalia arkistojen helmiä lukuunottamatta. 

Epäselvä hahmo aallokossa. Epehän se siellä plaanaa ja yrittää jiipata - ainakin mentaalipuolella

Rucca tosiaan poistui Yyteristä valmentaja Jaakonsaaren kanssa, ja muuttaa Kuopioon. Epe asustaa vielä pari viikkoa Yyterissä treenaillen. Juttuja lueskellaan futuurissa sitten molempien tahoilta, tuplasti hassuja juttuja ja rumia naamoja. Nyt nukkumaan, aamen.

Epe ja Rucca, best friends forever ihqqq <333